HAEMME MARKKINOINNIN ASIANTUNTIJAA
Mantsinen Group on kansainvälinen perheyritys, jolla on vahvat paikalliset juuret Pohjois-Karjalassa. Valmistamme maailman suurimpia hydraulisia materiaalinkäsittelykoneita ja
tuotamme maailman resurssitehokkaimpia logistiikkapalveluja. Arkeamme kuvaavat
välittömyys sekä halu muuttaa maailmaa tehokkaammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi.
Liiketoimintamme kasvaessa tarvitsemme uusia jäseniä osaavaan joukkoomme.
Markkinoinnin asiantuntijana olet mukana ideoimassa ja suunnittelemassa Mantsisen markkinoinnin ja
mainonnan toimenpiteitä. Vastaat Mantsinen-brändin kansainvälisestä näkyvyydestä eri kanavissa
sekä digimarkkinoinnin suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä osana tiimiä, yhdessä sisäisten
ja ulkoisten kumppaniemme kanssa. Hoidat yleisiä viestinnän ja markkinoinnin tehtäviä ja tuotat
materiaaleja eri kanaviin. Olet myös mukana kehittämässä Mantsisen markkinoinnin ja myynnin
digitaalisia työkaluja. Raportoit työssäsi viestintä- ja markkinointipäällikölle.
Työtehtäviisi kuuluvat sosiaalisen median ja digikanavien hallinta (LinkedIn, Google, Meta, TikTok) sekä
maksettujen kampanjoiden toteuttaminen itse ja yhteistyössä kumppaniemme kanssa. Tulosten
mittaaminen, analysointi ja raportointi kehitysehdotuksineen ovat tärkeä osa toimenkuvaa. Lisäksi
vastuullasi on verkkosivujen sisällöntuotanto ja ylläpito. Työssäsi tuotat aineistoja ja sisältöä eri
formaateissa myynnin ja markkinoinnin tueksi.
Työssä menestyminen edellyttää jo jonkin verran työkokemusta markkinoinnista sekä tehtävään soveltuvaa
koulutusta. Lisäksi sinulla on käytännön kokemusta maksetun mainonnan alustoista, kanavista ja
sisällöntuotannon työkaluista, kuten Meta, LinkedIn, Google, WordPress, Indesign, Photoshop ja Premiere.
Sinulla on visuaalista silmää ja kyky viestiä sujuvasti suomeksi ja englanniksi. Kokemus markkinoinnin
automaatiosta ja CRM-järjestelmästä on eduksi.
Meitä mantsislaisia yhdistää asiakaslähtöisyys, oma-aloitteisuus ja tarkkuus sekä halu kehittää
toimintaamme innostuneesti kohti yhdessä sovittuja tavoitteita. Samoja vahvuuksia toivomme myös sinulta
– olet vahva tiimipelaaja, jolla on käytännönläheinen ja järjestelmällinen ote tekemiseen, mutta kykenet
toimimaan myös itsenäisesti.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen toimenkuvan kansainvälisessä ja kasvavassa yrityksessämme
maailman parhaiden materiaalinkäsittelykoneiden parissa. Työkavereiksesi saat perheyrityksemme
hyvähenkisen yhteisön. Henkilöstömme hyvinvointi on meille tärkeää, ja tarjoammekin käyttöösi mm.
liikunta- ja kulttuuriedun, työsuhdepyöräedun sekä Terveys-Plus-vakuutuksen.
Työpaikka sijaitsee tehtaallamme Ylämyllyllä Liperissä, Joensuun kupeessa. Työtä on mahdollisuus tehdä
etä- ja lähityönä 50/50.
Astu mukaan Mantsisen ja edelläkävijöiden joukkoon. Haastatteluun kutsuttaville lähetämme lisäksi
ennakkotehtävän, jonka tekemiseen menee aikaa noin 2 h. Hakemuksia käsitellään hakuprosessin aikana
ja haastattelut järjestetään viikoilla 50-51. Rekrytointikumppaninamme toimii Eezy Personnel Joensuu.
Lähetä hakemuksesi ja CV palkkatoiveineen viimeistään 10.12.2023 täällä>>
Lisätietoja tehtävästä antaa Viestintä- ja markkinointipäällikkö, Mari Riissanen p. 040 847 8995
seuraavasti:
20.11.2023 klo 9-11
24.11.2023 klo 14-16
1.12.2023 klo 9-11