Kaikki Uutiset ja Tapahtumat

MANTSINEN GROUP ON SAANUT PÄÄTÖKSEEN VENÄJÄLTÄ VETÄYTYMISEN

reference

MANTSINEN GROUP ON SAANUT PÄÄTÖKSEEN VENÄJÄLTÄ VETÄYTYMISEN

Mantsinen Groupin tytäryrityksistä merkittävämpi, logistiikkapalveluita tuottanut OOO Mantsinen myytiin 13.12.2023 yrityksen toimitusjohtaja Artur Moshnikoville ja hänen 100% omistamalleen OOO Podryadille. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa eikä muita ehtoja julkisteta. Yritys tulee jatkamaan liiketoimintaansa uuden nimen alla.


Pienemmän yhtiön, laitteiden jakeluyhtiö OOO Mantsinen Machinery-liiketoiminta ajettiin kokonaisuudessaan alas vuoden 2023 aikana. Virallinen alasajoprosessi viranomaisten kanssa jatkuu vuonna 2024. Mantsinen lopetti kaiken vientitoiminnan Venäjälle välittömästi hyökkäyssodan alettua helmikuussa 2022.

  • Jatkuvasti tiukentuneet pakotteet ja viranomaissäädökset molemmin puolin rajaa tekivät prosessista arvioitua hitaamman ja haasteellisemman, toteaa Mantsinen Groupin toimitusjohtaja Mia Mantsinen. Myös rahaliikenteen varmistaminen oli kokonaisuutena haastava tehtävä, jossa kumppaneiden rooli ratkaisujen löytämisessä oli keskeinen. Olemme erittäin tyytyväisiä, että etenkin OOO Mantsisen myyntiprosessi on viimein saatu maaliin, Mia jatkaa.

Mantsinen Group ei jatka omaa toimintaansa Venäjällä vetäytymisen jälkeen. Muutoksen jälkeen konsernin ainut tytäryhtiö on Mantsinen Sverige Ab Ruotsissa.

Lisätiedot
Mia Mantsinen
Toimitusjohtaja
Mantsinen Group Ltd Oy
moc.n1733247575enist1733247575nam@n1733247575enist1733247575nam.a1733247575im1733247575
0400 378 880

OTA YHTEYTTÄ

Kiinnostuitko ratkaisuistamme – kysy lisää asiantuntijoiltamme