Kaikki Uutiset ja Tapahtumat

Mantsinen mukana kehittämässä itsenäisesti ajavaa kuorma-autoa asiakastarpeisiin

reference

Published

25.02.2020

Mantsinen mukana kehittämässä itsenäisesti ajavaa kuorma-autoa asiakastarpeisiin

Mantsinen osallistuu asiakkaansa Stora Enson kehityshankkeeseen, missä testataan automaattisesti ajavaa kuorma-autoa tehdasalueella Joensuun Uimaharjussa.

Ilman kuljettajaa liikkuvan ajoneuvon avulla selvitetään, paljonko automatisoiduilla kuljetuksilla voidaan vähentää päästöjä ja parantaa turvallisuutta.


Stora Enson ja Mantsisen yhteistyö tehdasalueella on alkanut vuonna 1974. Yhteistyön peruskivenä on ollut toimintojen jatkuva kehittäminen. Tehdasalueen haasteiden ratkaisuista on kasvanut myös Mantsisen materiaalinkäsittelykoneiden ensimmäiset versiot ja modernin terminaalilogistiikan ratkaisut, joita on sittemmin hyödynnetty metsäteollisuudessa globaalisti. Toimintojen yksinkertaistaminen, tehostaminen ja sähköistäminen ovat olleet osa kehityskaarta, jonka seuraavana vaiheena on toimintojen osittainen automaatio.

“Turvallisuuden maksimointi ja päästöjen minimointi ovat jo pitkään olleet tuottavuuden kehittämisen rinnalla toimintamme tärkeimpiä tavoitteita. Olemme innoissamme, että pääsimme asiakkaamme kanssa kehittämään seuraavaa ratkaisua ja siten vaikuttamaan toimialan evoluutioon.”

Mikko Mantsinen,  Mantsinen Groupin kalustopäällikkö ja yksi yrityksen hallituksen jäsenistä

Automaattisesti ajavan auton testaus on Stora Enson ja hakekuljetuksia operoivan Mantsinen Groupin yhteishanke. Ajoneuvon älykkään ohjausjärjestelmän ja varustelun toimittaa Hiab, joka on kehittänyt järjestelmää yhdessä VTT:n kanssa. Turvallisuustyössä on mukana myös InnoTrafik ja VTT.


Antti Suvinen, Stora Enso Metsän hankintajohtaja kertoo hankkeesta: ”Me Stora Ensossa pyrimme hyödyntämään laaja-alaisesti digitalisaation mahdollisuuksia ja testaamaan uusia teknologisia ratkaisuja, joilla voidaan tehostaa toimintaa ja parantaa turvallisuutta. Automaattisesti ajavan kuorma-auton testikäytöllä saamme lisätietoa millaisia ympäristö- ja turvallisuushyötyjä sekä kustannussäästöjä uudenlaisella ajoneuvolla voidaan saavuttaa tehdaskuljetuksissamme”.


Ilman kuljettajaa liikennöivä ajoneuvo parantaa työturvallisuutta erityisesti hakekasojen ja varastojen läheisyydessä. Jatkokäytössä myös etävalvomoon siirtyvän kuljettajan työergonomia parantuu. Ajoneuvon reitin liikenneturvallisuus parantuu uusien turvalaitteiden kuten sensoreiden ja älykkäiden liikennevalojen avulla. Automaattisen kuorma-auton odotetaan pienentävän päästöjä automatiikan optimoidessa moottorinkäyntiä ja reittivalintaa. Vähentyvä polttoainekulutus tuo myös taloudellisia säästöjä.


Stora Enson Uimaharjun tehdasalueella sahan ja sellutehtaan välillä liikennöivän automaattisen ajoneuvon suurin nopeus on 20 kilometriä tunnissa. Kuorma-auto kuljettaa päivittäin noin 15 hakekuormaa sahalta sellun tuotantoon noin 1,4 kilometrin matkan. Sahauksen sivutuotteena syntyvää haketta hyödynnetään raaka-aineena sellun valmistuksessa.

Ajoneuvon testaus jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka. Testeissä selvitetään myös Pohjois-Karjalan sääolosuhteiden vaikutusta automaattisesti ajavaan autoon ja sen apuna toimivaan liikenteenohjausjärjestelmään. Koekäytön alkuvaiheessa autossa on Mantsisen henkilöstön edustaja valvomassa testin sujumista ja testauksen edetessä auton kulkua valvotaan etäyhteydellä kulkuneuvon ulkopuolelta.


Lisätietoja:
Mikko Mantsinen
Kalustopäällikkö
puh. 0400 176 266

Mantsinen Group on vuonna 1974 perustettu perheyritys, joka on erikoistunut materiaalinkäsittelykoneisiin ja logistiikkapalveluihin. Yritys valmistaa materiaalinkäsittelykoneita ja lisälaitteita Ylämyllyllä, Pohjois-Karjalassa sekä Raumalla ja toimittaa niitä maailmanlaajuisesti kumppaniverkostonsa kautta. Logistiikkapalvelut ovat tarjolla Suomessa ja Venäjällä. Mantsinen Groupissa on runsaat 550 työntekijää.

OTA YHTEYTTÄ

Kiinnostuitko ratkaisuistamme – kysy lisää asiantuntijoiltamme