Kaikki Uutiset ja Tapahtumat

Kasvetaan yhdessä vahvemmiksi

Kasvetaan yhdessä vahvemmiksi

Mantsisen Zero Exclusion -vastuullisuuskampanja toi mukaan yrityksiä, joiden arvoihin kuuluu nuorten aseman parantaminen Suomessa. 

Mantsinen toteutti yhteistyössä Nesteen ja Hope ry:n sekä maailman johtaviin taidegallerioihin lukeutuvan Albright Knoxin kanssa Zero Exclusion -vastuullisuuskampanjan, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota nuorten syrjäytymiseen Suomessa. Kampanjassa kolme nuorta maalasi 42 taulua teemalla “Toivo”. Erityisen huomiota herättäväksi tempauksen teki nuorten käyttämä työväline – pensselinä toimi lähes 400 tonnia painava Mantsinen 300 -satamanosturi.

“Vastuullisuustyö on osa Mantsisen strategiaa. Erityisesti vähävaraisten tai heikoimmista lähtökohdista tulevien lasten ja nuorten tukeminen on ollut meille aina tärkeää.”

Mia Mantsinen, Mantsinen Group Ltd Oy:n toimitusjohtaja

Kampanjan päätteeksi nuorten maalaamat taulut myydään ja tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Hope ry:n syrjäytymistä ehkäisevään työhön. Eräs Zero Exclusion -taulun hankkineista yrityksistä on telaketjusovelluksiin, kaivoslaitteisiin sekä maanrakennuskoneiden varaosiin erikoistunut konepajayritys Häggblom. Häggblom suunnittelee ja valmistaa muun muassa alavaunuja ja telastoratkaisuita Mantsisen materiaalinkäsittelykoneisiin. Tuotekehitys edellyttää tiivistä yhteistyötä.

“Olemme jatkuvasti yhteyksissä, ja tätä kautta Mantsiselta tuli myös yhteydenotto Zero Exclusioniin liittyen. Päätös oli selvä, että tähän lähdetään”, sanoo Häggblomin toimitusjohtaja Jukka Karhula.

Karhula kertoo, että Häggblomin vastuullisuusteot liittyvät useimmin lapsiin ja nuoriin sekä vaikeassa tilanteessa oleviin. 

“Olemme säännöllisesti ohjanneet varoja ja lahjoituksia erilaisille yhdistyksille ja järjestöille, jotka toimivat näiden ryhmien avuksi paikallisesti ja valtakunnallisesti. Lisäksi Häggblom tekee yhteistyötä koulujen kanssa peruskoulutasolta ammattikouluihin ja lukioihin saakka.”

“Tätä kautta olemme nähneet, millainen nuorison tilanne tänä päivänä Suomessa on. Syrjäytymistä ja jakautumista tapahtuu valitettavan paljon.”

Arvioiden mukaan syrjäytyneitä nuoria on Suomessa jopa yli 60 000. Tutkimusten mukaan syrjäytyminen ja huono-osaisuus voi olla myös ylisukupolvista, eli kotiolojen ongelmilla on mahdollisuus periytyä seuraavalle sukupolvelle.

Nuorten syrjäytyminen koskettaa koko yhteiskuntaa monilla tavoilla: Esimerkiksi THL:n ja Sitran tekemän tutkimuksen mukaan pelkän peruskoulun varaan jäävän nuoren kustannus yhteiskunnalle voi olla jopa 370 000 euroa. 

Karhula katsoo, että yritysvastuulla on yhä merkittävämpi rooli osana yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisua.

“Yhteiskunnan ja yritysten välinen sidos on monella tapaa vahva. Jos yhteiskunnassa on pahoinvointia, se heijastuu ennen pitkää myös yritysten toimintaan. Siksi olisi tärkeää, että yritykset tulisivat rohkeasti esiin ja mukaan, vaikka rahallista panostusta ei olisikaan aina mahdollista tehdä kovin laajasti. Kukin tukee mahdollisuuksiensa mukaisesti”, Karhula tuumii.

Ei vatuloida virheitä

Myös henkilöstöpalveluita tarjoava Go On Oy lähti mukaan kampanjaan hankkimalla yhden tauluista. Ostopäätöksen teki Go Onin Joensuun-toimipistettä johtava Henri Lomu. Hän allekirjoittaa Karhulan ajatukset yritysvastuun merkityksestä. 

“Pitkällä tähtäimellä yritysten tulokset ovat parempia, jos taustalla vaikuttaa jonkinlainen arvopohja. Hienoa on toki sekin, että yhteisvastuun arvo nähdään muutenkin kuin vain tuloksenteon kautta.”

Lomu vakuuttui erityisesti Zero Exclusionin voimaannuttavasta lähestymistavasta.

“Tuore idea ja toimintamalli saivat innostumaan kovasti. On aika poikkeuksellista, millä tavalla nuoria taiteilijoita nostettiin tässä kampanjassa esille. Ja kokemus oli myös varmasti hieno näille nuorille”, Henri Lomu kertoo.

Opiskelun ja työelämän ulkopuolelle jääminen ja passivoituminen on yksi suurimmista syrjäytymistä aiheuttavista tekijöistä Suomessa. Siksi syrjäytymisen ehkäisyssä korostuu uhan alla olevien lapsien ja nuorten aktivointi ja ponteva eteenpäin auttaminen.

Lomu on valmentanut sivutyönään huippu-urheilijoita, ja näkee tätä kautta hyvien esimerkkien voiman. Valmennustyö on opettanut näkemään positiivisen, eteenpäin vievän pedagogiikan vahvuudet, joita olisi mahdollista hyödyntää nuorisotyössä yleisemminkin. 

“Nuoriin kohdistuu kaikenlaisia paineita eteenpäin pääsemisestä elämässä. Tärkeää olisi nähdä jokaisen omat voimavarat ja pystyä keskittymään niihin. Jokaisella on mahdollisuus löytää tekemisen ilo ja valoisa näkymä tulevaisuuteen, kunhan tarjotaan mahdollisuus panostaa siihen mihin on parhaat valmiudet.”

Nuorisotyössä olisikin nyt tehtävä reipas ja rohkaiseva kansallinen ryhtiliike. 

“Ei pidä jäädä vatuloimaan virheitä, vaan parempi on katsoa, miten jatkossa toimitaan paremmin. Sillä tavalla kasvaa uskaltamaan kokeilla uusiakin asioita”, Lomu sanoo.

Mia Mantsinen on kiitollinen siitä, että kampanjaan lähti mukaan useita vastuullisia yrityksiä. Hän arvioi, että Zero Exclusion oli kokonaisuutena onnistunut, ja uskoo että kampanja näyttää tietä tuleville yhteistyöprojekteille.

“Näemme, että yhdessä muiden yritysten kanssa saamme enemmän hyvää aikaan ja toisaalta samalla tiivistämme verkostomme yhteistyötä. Haluamme tällä tavalla rohkaista muitakin yrityksiä vastuullisuustekoihin. Meitä voi myös kysyä rohkeasti mukaan hyvän tekemiseen”, Mia Mantsinen vinkkaa.

OTA YHTEYTTÄ

Kiinnostuitko ratkaisuistamme – kysy lisää asiantuntijoiltamme